kävijälaskuri

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Täydellisen rakastunut


Sanotaan, että sateenkaaren päästä voi löytää kultaa.
Mutta, minäpä löysin parempaa.
Löysin sinut, löysin rakkauden.

Tuo rakkaus saa sydämeni sykkimään kiivaasti.
Sydämeni kertoo suuresta rakkaudesta.
Löysin tien luoksesi, kun sinä raotit sydämeni ovea.
Katseellasi sinä minut sinne saatoit.

Rakkaus on ravintoa, joka saa ihmisen nälkäisemmäksi.
Rakkaus on niin suuri, että siihen mahtuu kaksi,
toisiaan rakastavaa ihmistä.
Rakkaus on niin pieni, että se on kevyt kantaa
sydämessään.

Maailma on täynnä kauneutta, kun sydän
on täynnä rakkautta.

torstai 8. maaliskuuta 2012

Nuku rauhassa, isäni

 Isäni, 7.10.1942 - 16.1.2012



11.2.2012

Tuolloin saatoin isäni viimeiseen lepoon.
Hautajaiset vietimme kappelissa, Keski-Suomessa.
Tilaisuudessa oli paikalla lähisuku ja joitakin ystäviä.
Pappi puhui kauniisti isästäni.
Tilaisuuden jälkeen siirryimme ulos, uurnapaikalle laskemaan kukat.
Sieltä sitten seurakuntakodille kahvitilaisuuteen.


Kahvitilaisuudessa ihmiset kertoivat isästäni muistoja.

Nyt kun on aikaa kulunut tuosta jo vähän, niin pystyn olemaan jo itkemättä.
Suru on kuitenkin edelleen olemassa ja ikävä on kova.
Välillä on sattunut niinkin, että olen meinannut soittaa isälleni, mutta
sitten havahdun siihen todellissuteen, että enhän voikaan.
Ja, vieläkin, kun joskus luen kirjoittamaani muistotekstiä isälle, niin
kyyneleet tulevat silmääni.

Meni myöskin parisen viikkoa isän kuoleman jälkeen, kun pystyin
edes ottamaan isäni kuvan esille.
Nyt katson isän kuvaa päivittäin, välillä kyynelehtien, mutta kuitenkin
muistellen niitä ihania aikoja, joita vietimme yhdessä.

Rauha isälleni ♥