kävijälaskuri

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Kesän juhla

Kesän juhla, juhannus.

Monet viettävät juhannusta ystäviensä kanssa.
Menevät mökille, grillaavat ja viettävät mukavaa aikaa yhdessä.
Juhannushan on siis kesän juhla.

Tänä vuonna minä vietän juhannuksen kotona, kahden nuorimmaisen lapseni
kanssa.
Miehelleni sattui työvuorot, joten ei tehty mitään kummempia suunnitelmia.

Vähän juhlimme ennakkoon, ennen miehen töihin lähtöä. 
Ostimme kuohuviiniä ja nautimme yhdessäolosta.

Pelasimme lastemme kanssa lautapeliä ja
meillä oli oikein hauskaa yhdessä.

Tyttäreni kanssa halusimme vielä vähän herkutella,
joten kävimme hänen kanssaan ostamassa mansikoita.
NAM...... Mansikoita ja kermavaahtoa!

Kyllä tämäkin juhannuksen juhlimiseen on aivan mukava tapa.
Ja kun on vielä kelikin niin sateinen, niin ei edes harmita yhtään.

Tosin, jos minulla olisi ollut kyytiä, niin olisin lähtenyt ehkä
juhannustansseihin tähän lähelle, kun vielä olisi ollut hyvä bändikin tiedossa
tuossa kyseisessä paikassa.

Mutta pian alkaa miehen loma, ja olemme menossa viikoksi kylpylään lomalle.
Siitä lomasta aion nauttia täysin siemauksin.
Ihanaa, saa vain nauttia ja olla, ei edes ruokaa tarvitse itse tehdä.

Niin tosiaan, minä ja mieheni vietämme 12.7. hopeahääpäivää
ja jotain ihanaa pitäisi suunnitella. Hääpäivälahjakin on vielä mietinnän alla.
Mutta ehkä minä jotain keksin.
Mutta ainakin seuraava biisi pitää ehdottomasti kuulla tuolloin.

 http://www.youtube.com/watch?v=zlnyVTZCU5s

Alla linkki ihanaan Topin laulamaan kappaleeseen, joka
Sopii täydellisesti juuri juhannukseen.


http://www.youtube.com/watch?v=rUuRBBX7GVI
Nauttikaa ystävät kesän juhlasta ja juhlikaa maltilla.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Rokkaa itsesi mukaan


Latindance aloitti myös toisen blogin nimellä Rockgirl.
Alla olevasta linkistä pääset tutustumaan myös tuohon blogiin.

 http://50sjarocknroll.blogspot.com

Tuohon blogiin kirjoittelen kaikenlaista 50's ja RockRoll juttuja.
Kellohelmoja ja rock'n Rollia saattaa tuolla sivulla näkyä jos jonkinmoista.
Katsotaan mitä kaikkea rokkaavaa tänne alkaa ilmestyä.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Ruttunutulla arvontaa


Nyt kaikki mukaan osallistumaan Ruttunutun arvontaan.
Palkintona ihan sinun toiveistasi tehty ihana T-paita.

Seuraavasta linkistä pääset osallistumaan.

http://ruttu-nuttu.blogspot.com/2011/06/arvonta-raffle.html

Minäkin kävin osallistumassa ;o)