kävijälaskuri

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Juhlaa

 Tässä hieman pientä juhlan tuntua.


Vaikkakin koulut päättyivät jo toukokuun lopulla, niin pidimme kuitenkin vasta nyt 19.6 juhlia.
Näin kaikki halukkaat saivat osallistua ja pääsivät tulemaan. Perheessämme olikin juhlittavaa, kaksi poikaamme valmistui ammattiin ja tyttäremme lopetti yhdeksännen luokan. Toinen pojista valmistui jo toiseen ammattiin, kun luki heti kaksi ammattia peräkkäin itselleen. Kunnioitettava saavutus :) Toinen valmistui ensimmäistä kertaa.
Vaikka juhlat olivatkin pienimuotoiset, niin silti kaikilla oli oikein mukavaa. Ei sitä juhlimiseen aina tarvita isoja kattauksia :)
Kattauksista tulikin mieleeni, että pojat ja pari miniää leipoivat juhliin kaiken itse. (alla kuva )

On mukavaa huomata, että lapsemme haluavat valmistella itse tällaisia :)
Kiitänkin heitä kaikkia mukavista juhlista ♥
Kun on iso perhe, jossa viisi lasta, niin kaikki ovat oppineet auttamaan toisiaan ja tekemään mahdollisimman paljon itse. Rakastan kaikkia viittä lastamme kovasti ja jokainen heistä on elämäni ilo ♥
Kiitos kaikille, jotka osallistuivat juhlaan ja niiden onnistumiseen. Ja erityiskiitos ihanalle miniälle, joka oli pari viikkoa auttelemassa ♥
Näin on juhlat juhlittu ja nyt vietämme hyvin ansaittua kesälomaa. Nauttikaa kesästä ja rakastakaa toisianne :)

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

50-luvun kellohelmat ja Rock`n roll ja kaikki tanssittava........



Kirjoittelen hieman aiemmasta poikkeavaa tekstiä tällä kertaa :)
Kuten kaikki lukijani ovat jo ehkä ymmärtäneetkin, niin olen erittäin  innokas tanssin ystävä.
Tykkään kaikenlaisesta tanssittavasta musiikista ja jotenkin erityisesti sydäntä lähellä on rock`n roll ja kellohelmat. Olen usein ollut mukana mieheni ( muusikko oman työnsä ohella ) keikoilla ja saanut nauttia hyvästä musiikista ja tanssista. Nyt viime aikoina olen alkanut etsimään itselleni kellohelmaista 50-luvun mekkoa tai hametta, mutta toistaiseksi en ole sellaista vielä löytänyt. Juuri nyt olisi ihana sellainen saada, koska perheessäni on juhlia tulossa. Taitaa kyllä jo pian olla kiire saada sellaista, koska juhlat ovat jo 19 päivä.
Mutta en luovu toivosta, sillä kesän aikana on tiedossa muutamia mieheni keikkoja, joihin olen menossa mukaan ja sinne olisi ihana pukea päälle kellohelmaa :) Kunpa vain sellaisen jostain löytäisi :) Kertokaa vinkkejä, jos joku tietää, mistä voisi tuollaisen kellohelmaisen saada :)


Nuorena kuuntelin paljon rockia ja jotenkin se vaan on jäänyt kytemään tuonne mieliin ja jotenkin se on nyt uudelleen noussut esiin, niin että olen kuunnellut sitä ja joskus löytänyt itseni jopa tanssimasta yksikseni ;)
Usein niin, että muita ei ole ollut kotona ;)
Kun nyt on ollut taukoa jo jonkin aikaa tanssiharrastukseeni, niin mieleni alkaa jo kovasti kaipailla tanssilattialle ja minun jalkani ja kehoni saa liikkeelle heti, kun jostain kuuluu hyvää tanssittavaa musiikkia.
Nyt juuri tuossa taustalla soi hyvää lattarimusaa, enkä meinaa tuolissa pysyä ;D Niin, olen hyvin kaikkiruokainen tanssimusiikin suhteen. Ja juuri tuon harrastukseni takia tuo lattarimusa on erityisen rakasta minulle :)
Mutta, nyt jään odottelemaan, jos vaikka joku ihana osaisi antaa minulle vinkkejä noista kellohelmaisista, että mistä sellaisia voisi saada.
Nyt on kesä ja tanssilavat kutsuu, joten käykää ihmiset tanssimassa ja rokkaamassa, se pitää mielen virkeänä ja kehon liikkeessä :)