Hyvää uutta vuotta!

Niin paljon mahtui taas vuoteen tähän,jota on jäljellä enää ihan vähän.Sä enkelin siivin uuteen vuoteen kulje ja keskiyöllä toivoen silmäsi hetkeksi sulje.Anna kauniiden toiveiden sua uudelle vuodelle kantaa ja seikkailumielellä katso mitä se sulle antaa.

Pian sanotaan vanhalle vuodelle hyvästit. Unohdetaan surut ja itkut,otetaan uuteen vuoteen mukaan vain ilot ja nauru. Porskutetaan Uuteen Vuoteen rinta rottingilla ja hymy huulilla. 


Säilyttäköön tämä vuosi sen mitä rakastat. Tuokoon uusi sen mitä kaipaat ja vieköön mennessään sen mitä taakkana kannat.

Onnellista Uutta Vuotta 2011!

Joulukiireen keskellä

Joulu lähestyy jo kovaa vauhtia. Sehän on jo ENSI VIIKOLLA!!!!!!!
Paljon on tekemättä ja vielä tämänkin kiireen keskellä joudun tiistaina 14. päivä toimenpiteeseen ja siis sairaalaan päiväksi. Toivon vain, että selviän siitä sen verran hyvin, että voin nauttia joulusta.

Mutta en taida ottaa siitä nyt turhaa stressiä. Eiköhän sitä saada joulu tänäkin vuonna kaikesta huolimatta.
Lunta on tullut mukavasti, joten joululta alkaa näyttää.

Nyt alkaa jo tuoksua pullat, kakut ja piparitkin. Koti on koristeltu valoilla ja lisää laitetaan, kun tuodaan kuusi sisälle.

Varmaan en ehkä ehdi nyt ennen joulua paljon kirjoitella, joten palataan taas, kun kiireet on ohi.

Mutta tällä lyhyellä tekstillä toivotan teille ihanat lukijani oikein mukavaa joulua ♥

Hyvää itsenäisyyspäivää

6.12.1917 Suomi itsenäistyi. Kiitokset kaikille niille veteraaneille, jotka taistelivat Suomen puolesta.
Myös minun isoisäni oli taistelemassa Suomen puolesta. Ja lämmin kiitos siitä hänelle ja lämmin muisto sydämessäni hänen muistolleen ♥
Ja kiitos myös kaikille sotaveteraaneillemme.

Pienen tytön tarina, osa 8

Pienen tytön tarina jatkuu........

Pienestä tytöstä oli kasvanut jo pieni koululainen. Oli siis aika aloittaa koulunkäynti.
Ensimmäinen koulupävä jännitti pientä tyttöä. Onneksi äiti saattoi hänet kouluun.
Koulun pihalla odotimme sisällepääsyä, ja kun sitten lopulta päästiin sisälle, niin tytön silmät suurenivat hämmästyksestä.
Luokka oli iso huone, jossa oli paljon pieniä pöytiä. Niitä pöytiä kutsuttiin pulpetiksi ;o)
Se olikin aika hassu pöytä, koska siitä sai kannen auki. Sen kannen alla voi säilyttää tärkeitä tavaroitaan, kuten kirjoja, vihkoja ja kyniä.
Jokainen uusi oppilas sai oman pulpetin, josta sitten sai seurata opettajan opetusta.

Luokassa oli seinällä iso taulu, jota tyttö hieman ihmetteli. Taulussa ei ollut mitään kuvia eikä kirjoitusta.
Ensin tutustuimme toisiimme ja opettajaan ja sitten.......... lisää hämmästyksiä pienelle tytölle.

Opettaja alkoi kirjoittamaan ja piirtämään siihen isoon tauluun, joka seinällä oli.
Sitten opettaja kertoi, että tämä on liitutaulu ja tämän avulla hän opettaa oppilaitaan.
Aluksi pieni tyttö ihmetteli, että millaisella kynällä se opettaja tuohon tauluun piirteli.
Kuitenkin tyttö sai tietää, että siihen piirretään liidulla.
Taulusta voi myös pyyhkiä kaikki kuvat ja kirjoitukset pois kostealla sienellä.
Tuo suuri taulu ja sen ihmeet olivat pienelle tytölle tuolloin todella suuria ihmeitä.
Eihän pieni tyttö ollut aiemmin nähnyt mitään vastaavaa.

Päivä kului uusia asioita opiskellen ja sitten tuli ruoka-aika.
Käytävässä kuului jonkinlaista kilinää ja kolinaa, ja ruokakärryhän siellä kolisteli.
Oppilaat menivät jonoon luokkahuoneen ovelle ja jokainen sai tarjottimen, jossa oli päivän ruoka-annos.
Tuolloin syötiin ruoka luokassa, omilla pulpeteillaan.
Myös hieman myöhemmin päivällä tarjottiin koulussa pieni välipala. Usein se oli mehukeitto ja hedelmä.

Niin paljon uusia asioita pieni tyttö oppi koulussa ensimmäisenä päivänä, että kotona tytöllä oli sitten paljon puhuttavaa ja kerrottavaa. Jopa pikkuveli meni hiljaiseksi niitä juttuja kuunnellessa ;o)

Mutta, lisää tarinaa taas ensi kerralla, kun tuo pieni tyttö kaivelee vähän muistoarkkua.

Mistä tuntee joulun?

Niin. Mistä tuntee joulun?

Jouluna kaikilla ihmisillä on, tai ainakin tuntuu olevan paljon kiireempi, kuin muulloin.
Kaikki juoksevat kaupasta kauppaan, etsiessään rakkailleen lahjoja, joilla haluavat muistaa ja miellyttää.
Pitää ehtiä leipoa kakut, pullat piparit ja nekut. Pitää tehdä ruoat ja saada kinkku.
Jouluna koristellaan koti, tuodaan kuusi sisälle, laitetaan ylimääräisiä valoja, kuuseen, ikkunoille ja kuka minnekin.

Jouluna pöydässä on paljon ylimääräisiä ruokia, mitä ei normaali arkena ole.
On makeaa, ja on suolaista.

Lapset odottavat joulua, laskevat päiviä ja kyselevät joskus mitä oudoimpia asioita.
Usein lapsista näkee, että he alkavat olla hermostuneita, kun aattoon on vielä muutamakin päivä.
On ihan hyvä, että on keksitty joulukalenterit, josta lapset näkevät montako yötä sinne jouluun vielä on.

Mutta niin. Mistä siis tuntee joulun?

Joulu on piparin ja kakkujen tuoksua.
Joulu on kauniita koristeita.
Joulu on rakkaiden muistamista,
Joulu on yhdessäoloa rakkaiden kanssa.
Joulu on punaisia lakkeja ja punaisia nuttuja.
Joulu on tonttuja ja joulupukin vierailua.

Joulu on jo lähellä. Nyt on siis syytä olla kilttinä, niin lasten kuin aikuistenkin ;o)
Haluankin antaa kaikille lukijoilleni lahjaksi tämän ihanan joulukalenterin.
Osa ehkä jo tietääkin tuon, mutta minusta se on niin ihana, että haluan jakaa tuon tiedon kaikille ;o)
Linkki siihen on tuossa alla.
http://joulukalenteri.positiivarit.fi/index.html

Oikein ihanaa ja sydämellisen lämmintä joulun odotusta kaikille ihanille lukijoilleni. 

Lapsuuden ystävä

Pakko on sanoa, että maailma tosiaan on ihmeellinen.

Olin jo jonkun aikaa miettinyt lapsuuttani ja niitä kavereita, joiden kanssa lapsena leikin.
Sitten eräänä päivänä aloin miettiä, että olisi kiva löytää tämä lapsuuden leikkikaverini ja aloin miettiä, että kuinka se voisi olla mahdollista.
Mistä voisin aloittaa? Keneltä voisin kysellä? Onko hänellä enää edes sama sukunimi kuin silloin?
Muistaisiko hän enää minua?

En varmaan tuntisi häntä, vaikka jossain vahingossa törmättäisiin.
En oikeastaan usko, että se olisi mahdollista, että hänet löytäisin.

Ihmeellistä, miten vielä vuosienkin jälkeen muistaa ystävänsä nimen ja jopa sen miltä hän lapsena näytti ;o)
Muistan kaikki ne mukavat leikit, joita hänen kanssaan leikimme. Muistan myös hänen pikkusiskonsa.
Muistan myös hauskan jutun, joka tosin silloin ei tuntunut hauskalta.

- Istuimme talvella talomme portailla vierekkäin ja siinä rauhassa juttelimme mukavia, kunnes....
  Pikkuveljeni lähestyi meitä pulkkansa kanssa ja taisi kysyä meitä leikkimään hänen kanssaan.
  Emme suostuneet, niin silloin pikkuveljeni pamautti meitä molempia pulkallansa päähän.

No, näitä kaikenlaisia kommelluksia on ihan mukava muistella ja kun joskus olemme niitä yhdessä veljeni kanssa muistelleet, niin kyllä meillä on ollut oikein hauskaa. On siinä naurettu maha kippurassa noille kommelluksille.

Mutta, aivan uskomatonta. Minä löysin kuin löysinkin tämän ystäväni. Otin häneen yhteyttä ja meni jonkun aikaa, varmaan kuukauden verran, kunnes hän vastasi minulle.
Juttelimme niitä näitä ja sitten muistelimme hieman lapsuuttamme.
Jäi myös sille puheelle, että kun liikumme hänen kotikaupungissaan, niin voisimme tavata ja käydä kahvilla.
Tämä ystäväni asuu edelleen siinä kaupungissa, jossa lapsena yhdessä asuimme.
On siis mukava ja helppo nähdä häntä, kun meidänkin sukulaiset asuvat juuri tuossa kaupungissa.

Pakko on vaan ihmetellä, että on tämä maailma loppujen lopuksi aika pieni paikka ja niin ihmeellinen toisinaan.

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein ihanaa joulun odotusta ja sydämellisen lämpimiä hetkiä yhdessäoloon.

Mistä on pienet unelmat tehty

Mistä on pienet unelmat tehty!

Unelmat on tehty, haaveista, toiveista ja ripauksesta onnea.
Unelmat on tehty, rakkaudesta, iloista ja nauruista.

Mikä sitten on unelmaa?
Unelmaa on kaikki mitä toivoisit tapahtuvan.

Voiko unelmia toteuttaa?
Kaikki unelmat voi toteuttaa.
Kaikki mitä haaveilet tapahtuvaksi, ovat unelmia ja siis mahdollista toteuttaa.

Tuollaisia ajatuksia pyörii päässäni tällä hetkellä, kun jälleen on toteutumassa kauan odotettu unelma.
Siitä unelmasta kerron teille joskus.

Lapsen oikeuksien päivä

Laitan teille kaikille pienen kivan haasteen ;o)
Kun nyt on lapsen oikeuksien päivä, niin kaikki voimme mielessämme miettiä lapsuuttamme ja kertoa mukavia lapsuusmuistoja. ja etsikää vaikka juuri se lastenohjelma, josta juuri sinä pidit lapsena!

Kertokaa ja kirjoittakaa tänne jokin mukava muisto lapsuudestanne ja kertokaa mikä oli juuri se lasteohjelma, josta pidit lapsena. Ja laittakaa minulle linkki pitämästänne lastenohjelmasta ;o)
Jos, ja toivottavasti kun, saan riittävästi linkkejä ja materiaalia, niin kirjoitan niistä sitten blogiini oman tarinan.
Ja jos haluat, että nimimerkkisi mainitaan jutussa, niin kerro sekin postauksessasi.

Minun suosikkini oli kasper. Se oli ohjelma, josta katsoin varmaan kaikki jaksot ja olin naama kiinni kuvaruudussa aina kun kasper sieltä vain tuli.

Kaikille perheellisille ja lapsenmielisille oikein mukavaa viikonloppua. Toki myös niille, jotka muistelevat muuten vaan lapsuuttaan.

Laittakaa juttunne maanantaihin 22.11 mennessä.

Rumbaavat pakarat

Niin, tuo lause herättää varmasti paljon erilaisia ajatuksia ja mietteitä.
Mutta kyseessä on lausahdus, joka kuultiin tanssii tähtien kanssa ohjelmassa.
Ja tottahan tuo lause oikeastaan onkin ;o) Tanssiessa, varsinkin latinalaistansseissa eli lattareissa lantion ja pakaroiden pitääkin heilahdella, että saa tanssiin sen vaatiman näyttävyyden ;o) kaikkien muiden liikkeiden lisäksi.
Kilpatanssissa on tarkat säännöt mitä liikkeitä saa tehdä missäkin sarjassa. Mitään ei saa tehdä ominpäin.
Paljon on myös sellaisia termejä, joita tavallinen ihminen ei varmasti ymmärrä, kuten pivot, chasse, spin yms.

http://www.youtube.com/watch?v=W2PNJRshJbU

Tuossa linkki ja lyhyt pätkä kauniista rumbasta.

Kilpatanssi on paljon erilaisia tansseja, kuten vakiot ja lattarit. Vakiotansseja on, Valssi, Tango, Wienin valssi, Foxtrot ja Quickstep.
Ja latinalaistansseja on, Samba, Chacha, Rumba, Pasodoble ja jive.
Kilpatanssi on myöskin paljon erilaisia sääntöjä. Vaatetus pitää olla tietynlainen, vakioissa ja lattareissa on kummassakin omat pukusäännöt. Vakioissa käytetään pitkähelmaista pukua ja lattareissa lyhythelmaista.
Myös miehen vaatetus on erilainen vakioissa ja lattareissa, eli vakiossa on eri puku kuin lattareissa. Myös kengät ovat tietynlaiset.

Mutta, palatakseni tuohon otsikkoon ;o)
Oikeastaan tuo on hauska sanonta lantion heiluvalle liikkeelle. Ja se tosiaan liittyy tanssiin, eikä sitä tarvitse ymmärtää väärin.
No, rumbaavista pakaroista tuli sitten paljon asiaa kilpatanssista.

Monet lukijoistani ovatkin varmaan jo ymmärtäneet, että itse harrastan kyseistä lajia.
Tosin mieheni työn takia olemme joutuneet pitämään nyt reilun pari vuotta taukoa, mutta nyt olisi luvassa, että alkuvuodesta taas pääsisimme jatkamaan. Toivon, ettei siihen tule mitään estettä.
Jalat käy jo siihen malliin, että parketille tekee mieli palata ;o)

Tanssi on harrastus, josta en helpolla luovu. Se on minulle, sanotaanko että, "kuin terapiaa", jossa saa ajatukset päivän touhuista muualle, ja saa pakarat todella rumbaamaan ;o)

Elämän pyörteissä, osa 15

Elämämme jatkui rauhallisesti, viiden ihanan lapsen kanssa.
Vilinää ja vilskettä riitti, mutta lapsemme olivat pohjimmiltaan hyvin rauhallisia ja uskoivat kaiken mitä heille sanottiin.
Mieheni kävi töissä ja minä hoidin kotona viittä lastamme ja kotia ;o)
Mieheni oli alkanut opiskella työn ohessa. Opiskelupaikka oli toisella paikkakunnalla, joten pian hän tuumasi, että mitä jos pitäisi vuoden hoitovapaata ja keskittyisi enempi opiskeluun.

Se oli meistä mukava ajatus, vaikkakin se tarkoitti sitä, että muutamme lähemmäs opiskelupaikkakuntaa.
No, muutto tässä vaiheessa tuntui oikeastaan mukavalta. Hanko oli kyllä kaunis paikka, mutta ainakin talvisin hyvin hiljainen.

Muutimme pohjanmaalle. Saimme sieltä 4h+k asunnon, mutta pian huomasimme, että se ei vastannut odotuksiamme, joten haimme edelleen asuntoa.
Saimmekin hyvin pian uuden asunnon. Onneksi tällä kertaa muutto oli oikeastaan vaan siirtää tavarat toiseen asuntoon.

Nyt saimme asunnoksi 5h+k+s rivitalosta. Asetuimme näin pohjanmaalle asumaan ja mieheni jatkoi opiskelujaan ollessaan hoitovapaalla.

Pian mieheni alkoikin miettiä, että jos lopettaisi kokonaan nuo entiset työt ja vaihtaisi ammattia.
Vuosi kului pian ja oli pikkuhiljaa aika miehen päättää, että mitä tekisi.
Mieheni laittoi kuin laittoikin irtisanomispaperin työnantajalleen, mutta..........
Mieheni ei olisi halunnut palata enää entiselle työpaikalleen, joten sekin oli syynä tähän irtisanomiseen.
Pian tuli kuitenkin puhelu miehelleni, että äläs hoppuile tuon irtisanomisen kanssa.

Työnantaja sanoi: Mitäs sanoisit siihen, että sinut siirrettäisin sinne suunnalle töihin ja saisit samalla päällikkyyden.
Mieheni: Oli hetken hiljaa ja mietti. Kauaa hän ei sitä miettinyt, vaan tuumasi, että no, olkoon menneeksi.

Näin mieheni otti vastaan uuden työpaikkansa ja päällikkyyden ja aloitti työnsä jälleen, hoitovapaan päätyttyä.
Tämä vain tiesi sitä, että muutamme, TAAS...... Kolmas muutto vuoden sisällä.

Mutta, nyt saimme todella ihanan asunnon. 6h+k+s, kahdessa tasossa ja tilaa oli todella mukavasti. Täällä viihdyimme.
Siinä sitä nyt olimme uudella paikkakunnalla ja mieheni uudessa työpaikassaan.

Näiden muuttojen jälkeen olimmekin pidempään paikallamme, mutta niistä kerron seuraavassa postauksessa.
Siihen saakka. No, nyt voi kai jo sanoa, että joulun odotusta ;o)

Meistäkö haastattelu?

Minulle tehtiin viikko sitten kyselyä, että saako meidän suhteesta tehdä haastattelun.
Kun suhteemme on kuulemma niin kaunis rakkaustarina ;o)

No, kaikki alkoi siitä, kun minä vastasin yhteen viestiin. Koulukaverit.com sivusto on liittynyt nyt myös facebookkiin ja siellä sitten vastasin yhteen keskusteluaiheeseen. Ehdotin sinne myös, että olisi kiva jos siellä voisi kirjoitella koulumuistoja.
Ei mennyt kauaa, kun tämän sivuston pitäjä kirjoitti minulle, että avaa sinä tällainen keskustelu.
No, Minäpä tartuin tilaisuuteen ja avasin koulumuistoja keskustelun. Laitoin sinne oman muistoni, joka on, että tapasin ensirakkauden yläasteella ja sillä tiellä olemme edelleen ;o)

Kyllä, tapasin ensirakkauteni jo yläasteella ja olen hänen kanssaan nyt naimisissa ja meillä on viisi lasta.
Olemme olleet yhdessä nyt 31 vuotta ja siitä naimisissa, ensi kesänä jo 25 vuotta, eli hopeahääpäivää silloin vietämme ;o) Ja rakkaus on kestänyt ilot ja surut, ylä- ja alamäet.

Tämä on kuulemma suuri rakkaustarina, josta siis tämä koulukaverit sivusto haluaa tehdä jutun. Tapasimmehan koulussa, jo kauan aikaa sitten ;o)
Vastasimme kysymyksiin ja nyt odottelemme puhtaaksikirjoitusta jonka tarkistamme ennen jutun julkaisua ;o)

Hassulta tämä tuntuu, että tällainenkin asia voidaan jossain julkaista, mutta onhan se tietysti mukavaa, että kauan kestänyt rakkaus saa hieman julkisuutta ;o)
Noh........ palataan nyt kuitenkin maanpinnalle ja jatketaan tätä ihanaa rakkautta, jota meillä vielä riittää vaikka kuinka paljon ♥♥

Elämää happikaapissa

Vuonna 1988.
Odotin ensimmäistä lastani, jo lähes viimeisiä viikkoja.
Aamu alkoi kauniina. Olin yksin kotona, koska mieheni oli kurssilla kauempana.
Mietin, että kuinka tämän päivän viettäisin. Söin aamupalan rauhassa ja ajattelin lähteä tapaamaan äitiäni.
Minulla oli mukava päivä äitini kanssa. Juttelimme tulevasta lapsestamme ja tietysti paljon muustakin.
Oloni oli oikein hyvä, mitä nyt harjoitus supistuksia oli.
Päivä alkoi olla siinä vaiheessa, että minun oli lähdettävä kotiin. Odotin puhelua mieheltäni rauhassa kotona.
Juttelimme pitkän tovin mieheni kanssa ja mietimme tulevaa.

Kunnes........ Oli jo ilta pitkällä, kello oli kymmenen, kun minulla alkoi olla hieman outo olo.
Säikähdin tätä oloa ja mietin hetken aikaa, että mitä pitäisi tehdä. Lähdenkö sairaalaan vai mitä ihmettä.
Kävin vessassa ja huomasin veristä vuotoa. Silloin säikähdin todella.
Olin aivan yksin, ja mietin hädissäni, että kuinka tästä selviydyn. Menin sitten lopulta naapurin ovelle siinä toivossa, että saisin heiltä kyydin sairaalaan.
Naapurinikin hieman hätääntyi ja hän lupasi sitten lopulta tilata minulle taksin, kun huomasi minun hankalan oloni.

Taksi sitten lopulta saapui ja lähti viemään minua sairaalaan. Taisi siinä taksikuskikin olla hädissään, etten vaan synnytä hänen autoonsa. Taksikuski lohdutteli minua sanomalla, että jaksa vielä, kohta olemme perillä.
Silloin se tuntui hyvältä, mutta näin jälkeenpäin ajatellen on aika huvittavaa.

Sairaalaan päästyäni minut tutkittiin nopeasti ja vietiin synnytyssaliin. Soitin sieltä äidilleni, että jos hän voisi yrittää tavoittaa miestäni.
Pian sen jälkeen tulikin puhelu minulle synnytyssaliin, jossa jo olin hyvin tuskaisena. Mieheni soitti.
Häntä tietysti harmitti, kun ei ollut paikalla auttamassa minua.
Siinä minä olin tuskissani supistuksien takia, ja mieheni langan toisessa päässä opasti minua hengittämään oikein. Ja tietysti hän parhaansa mukaan rauhoitteli minua.

Aikaa kului, eikä mieheni tietenkään voinut koko aikaa olla yhteydessä minuun. Oli mennyt jo useita tunteja ja aamukin alkoi jo olla käsillä.
Sitten aamun aikaisina tunteina, sain luvan ponnistaa ja ponnistinkin todella pienen poikalapsen maailmaan.
Tähän synnytykseen kului 10 tuntia, ja se tuntui hyvin pitkältä ajalta.
Pojalla oli vaikeuksia hengittää, joten hänet vietiin kiireellisesti vastasyntyneiden teholle ja happikaappiin.
En saanut edes nähdä häntä.

Minut siirrettiin sitten lopulta osastolle. Mutta siellä minulla oli todella vaikeaa, kun muilla oli siinä lapsensa vieressä ja minun lapseni oli jossain ihan muualla.
Yritin siinä olla ja miettiä, että kuinka pieni poikamme voi.
Lopulta tuli hoitaja ja kysyi, että lähdetäänkö katsomaan poikaa.
Ilmeeni kirkastui hieman.

Kunnes näin poikamme, joka oli happikaapissa, monien letkujen ja johtojen peittämä. Säikähdin tilannetta, mutta onneksi hoitajat selittivät minulle hyvin tarkkaan tilanteen. Poikamme sai lisähappea ja taisi siinä joitain muitakin hoitoja olla paljonkin, mutta en kunnolla enää muista niitä kaikkia.

Sitten tuli päivä, että minä pääsin kotiin, mutta poikamme joutui vielä jäämään. Se tuntui tuskalliselta.
Kävimme sairaalassa päivittäin hoitamassa poikaamme noin kahden viikon ajan. Kunnes hän lopulta pääsi kanssamme kotiin.

Tästä on nyt kulunut jo 22 vuotta ja poikamme on oikein mukava ja hyvin pärjäävä nuori mies.
Paljon on tämän jälkeen tapahtunut lisää, mutta niistä voitte lukea blogeistani, Elämän pyörteissä. ;o)

Nyt toivotan oikein mukavaa syksyn jatkoa kaikille ja viihtykää blogeissani, kommentoikaa ja kysykää ;o)

Pienen tytön tarina, osa 7

Pieni tyttö kasvoi, samoinkuin hänen veljensä.
Nämä sisarukset oliva nyt siinä iässä, että he pääsivät päiväkotiin, tai tarhaksi sitä silloin kutsuttiin ;o)
Se olikin pienelle tytölle jotain aivan uutta. Siellä oli paljon samanikäisiä lapsia ja tyttö sai paljon uusia kavereita.
Ja voi mahoton sitä lelumäärää, mitä siellä oli.
Tyttö ei ollut uskoa silmiään, kun hän näki kaikki ne lelut. Ja tämä pieni tyttö oli aivan ihastuksissaan.
Kilttinä tyttönä hän osasi jakaa lelut ja leikit muiden lasten kanssa.

Tarhan pihassa oli myös ihania leikkipaikkoja, joissa tyttö tykkäsi leikkiä.

Pienen tytön ja hänen veljensä äiti oli päässyt kurssille, jonka takia nämä sisarukset olivat päivähoidossa.
Tytön pieni veli oli valtavan seikkailuhaluinen.
Eräänä päivänä, kun nämä sisarukset olivat jälleen hoidossa, niin tämä pieni veli keksi jotain aivan omaa.
Yhtäkkiä tarhan täti huomasi, että veljeni on kadonnut, ja voi mikä sotku siitä syntyikään!
Veljeäni etsittiin ja huudettiin joka paikasta. Sisältäkin tutkittiin varmaan komerot ja kaikki. Kaikki olivat tietysti hädissään, että mihin tämä poika on joutunut.
Sitten....... Joku tarhan tädeistä hoksasi pienen raon aidassa, ja hän tuumasi, että katsotaanpa tämäkin vaihtoehto.

Ja mitä ihmettä, hän huomasi pienen hahmon junaradan toisella puolella, rata oli hyvin lähellä tarhaa, ja tämä hahmo oli pikkuveljeni.

Tarhantäti ihmetteli, että kuinka poika oli päässyt tuonne. Sitten hän haki pojan, minun pikkuveljeni, ja toi hänet turvallisesti takaisin päivähoitoon.
Ja loppupäivän veljeni oli hyvin tarkan silmän alla.

Onneksi kaikki päättyi lopulta hyvin eikä mitään pahaa ehtinyt sattua.

Mutta, tällaista tällä kertaa. Jatkan ensi kerralla lisää tarinaa ja luvassa on paljon suloisia tarinoita pikkutytöstä ja jänniä seikkailuja hänen pikkuveljestään ;o) Siihen asti, oikein mukavaa syksyä kaikille ♥

Rakkauteen vihkiytyneet ♥

 Rakastaminen on suurin kaikista riskeistä. Rakastaessaan antaa tulevaisuutensa ja onnensa toisen käsiin. Rakastava suo itselleen varauksettoman luottamuksen. Hän hyväksyy haavoittuvuutensa. Ja siksi minä rakastan sinua.♥♥♥♥♥♥

 Rakastan sinua henkäyksin, kyynelin ja hymyin, rakastan voimasta koko elämäni!♥♥♥♥♥♥ Rakkautta ei pidä järkeillä puhki eikä hukata kunnianhimon korkeuksiin tai mahdinjanoon, se on toinen elämä, se versoo sielussa, lämmittää joka verisuonta, se sykähtelee jokaisessa sydämenlyönnissä.♥♥♥♥♥♥  Aistinautinnot tulevat ja menevät, katoavat silmänräpäyksessä, mutta ystävyys välillämme, keskinäinen luottamus, sydämen ilot, sielun lumous - ne asiat eivät tuhoudu koskaan. Rakastan sinua kuolemaani asti.♥♥♥♥♥♥

Pienen tytön tarina, osa 6

Pienen tytön tarina jatkuu.........

Pienellä tytöllä oli paljon mielenkiintoista opittavaa.
Hän leikki nukeilla ja pehmoleluilla, joista hän tykkäsi kovasti.
1-3 vuotiaana tytöllä ei ollut paljoa leikkikavereita, mutta joitakin perhetuttuja oli, joita näki silloin tällöin.
Mutta äitihän oli tuolloin kotona, kotiäitinä, joten jos pieni tyttö tarvitsi leikkikaveria, niin äiti oli lähellä ♥
Tosin tämä pieni tyttö viihtyi hyvin omissa oloissaan.

Tytön ollessa n. 2 vuotias, tapahtui jotain mielenkiintoista. Tytön perhe muutti uuteen kotiin ja tämän kodin piha oli valtavan suuri. Siellä oli kiva leikkiä. Oli paljon paikkoja joita pääsi tutkimaan.
Pihassa oli isoja omenapuita, joissa sitten isompana voisi kiipeillä ;o)
Pihassa oli iso aita, jonka toisella puolella oli suuri ja ihana leikkipuisto. Aidassa oli suuri rako, josta pääsi halutessaan puiston puolelle ja usein tyttö leikkikin puistossa ;o)
Talvisin pihaan jäädytettiin talon lapsille pitkä jäinen liukumäki, jossa sitten oli valtavan hauskaa laskea.
Ja laskiaisena siinä mäessä laskivat aikuisetkin ja hauskaa pidettiin koko talon asukkaiden voimin ;o)

Pieni tyttö sai myös uusia leikkikavereita. Talossa asui muitakin perheitä ja yhdessä perheessä oli samanikäinen tyttö, kuin tämä pieni tyttö oli. Heistä tulikin oikein hyvät ystävykset ;o)
Nyt isompana, kun tätä kirjoittelee, niin tulee mieleen, että olisipa ihana löytää tämä silloinen leikkikaverini.
Kun vaan tietäis mistä lähteä etsimään ;o)

Kohta muuton jälkeen tapahtui muutakin jännää. Pienestä tytöstä tuli isosisko ;o)
Tyttö sai pikkuveljen. Pieni tyttö ei ollut yhtään mustasukkainen veljestään, vaan auttoi mielellään äitiä pikkuveljen hoitamisessa. Kun tyttö itsekin oli vielä pieni, niin se auttaminen oli lähinnä tutin antamista vauvalle.

Näistä jännistä tunnelmista jatkan ensi kerralla. Siihen asti oikein mukavaa syksyn alkua kaikille ihanille lukijoilleni. Ja laittakaa ihmeessä kommenttejanne ja kysymyksiä. Olisi ihana kuulla mielipiteitänne ;o)

Hoitovirhekö??

 Nyt on ihan pakko kirjoittaa, kun pistää niin vihaksi terveydenhoito!

Tapahtuiko hoitovirhe, vai onko normaalia?
Jos päivystykseen lähtee ihminen, joka ei kovin helpolla muutenkaan käy lääkärissä, niin eikö ole niin, että silloin hän todella tuntee olevansa sairas?
Flunssaa ollut jo muutaman päivän, yskää, nuhaa ja kuumetta.
Viimeisin oire ja syy, jonka takia hän lähtee lääkäriin, korvaan sattuu ja ei kuule toisella korvalla ja lisäksi nuo kaikki muut mainitsemani oireet.

MUTTA! Enää en ymmärrä terveydenhuoltoa. Hänet käännytettiin pois, ei päässyt edes hoitajan vastaanotolle.
Kuulemma tuollaiset paranee itsestään, eikä tarvitse hoitoa.

Huolestuttaa kuitenkin se, että hän ei kuule toisella korvalla, ja flunssa on kuitenkin aika raju.
Eikö terveydenhoito kuulu kaikille, jotka tuntevat sitä tarvitsevansa?

Laittakaa kommenttia! Olisi kiva tietää, että tapahtuiko siis oikeasti hoitovirhe!

Elämän pyörteissä, osa 14

Aika jälleen kirjoitella.

Olimme saaneet viidennen lapsen ja kaikkien vaikeuksien jälkeen päässeet jo kotiin lapsemme kanssa.
Kotona olevat sisarukset ottivat uuden tulokkaan huolella vastaan. He eivät olleet lainkaan mustasukkaisia.
Ehkä johtuen siitä, että olivat pienestä asti oppineet huolehtimaan toisistaan ja kasvamaan yhdessä suurena sisarusparvena ;o)

Uusin tulokkaamme, pieni poikavauva, jouduttiin pitämään n. kuukauden verran erityisen lämpimänä, koska hänellä oli hieman vaikeuksia pitää lämpöä. Hänellä oli sisälläkin useita vaatekerroksia ja myssy päässä ja nukkuessaan hänellä oli useita peittoja.

Ristiäiskimppu

Aika kului, ja tämä pienokaisemme kasvoi ja vahvistui. Emme odotelleet kovin pitkään, kunnes pidimme ristiäiset. Vain sen verran ettei ollut enää riskiä, että pienokaisemme saisi mitään ylimääräisiä pöpöjä.
Ristiäiset olivat kaunis pieni tapahtuma. Hänet kastettiin seurakuntakodilla ja läsnä siellä oli vain, oman perheen lisäksi, isovanhemmat, kummit ja synnytyksen hoitanut kätilö.
kuten jo aiemmin kerroinkin, niin tämä kätilö on nyt meille erittäin ihana ystävä.
Ristiäisissä mieheni yllätti myös minut. Heti kasteen jälkeen hän halusi minut vierelleen ja piti lyhyen puheen, ja sitten hän pujotti sormeeni ihanan kultaisen sormuksen, jossa oli rivissä viisi pientä, upotettua timanttia.
Nämä viisi pientä timanttia kuvastivat jokaista lastamme, joita oli nyt viisi ;o) ja sormuksessa oli kaiverrus, nro.5.
Erikoista uuden poikamme nimessä on myös hänen toinen nimensä, joka tarkoittaa onnen lapsi ♥
Tämä siksi, että synnytys oli hankala ja alku pelottava ja vaikea, mutta kaikesta huolimatta selviittin.
Mutta tämä toinen nimi oli meistä myös todella kaunis ja halusimme sen hänelle laittaa.
Alhaalla kuvassa pieni poikamme, kohta jo 12 vuotta sitten.  Hänen vieressään oleva nukke oli suurempi, kuin poikamme, joten hyvin pienestä tämä lapsukainen on liikkeelle ponkaissut ♥

Näin me jatkoimme elämää Hangossa. Perheemme oli ihana ja kaikki onnellisia ja terveitä.

Tästä jatkan lisää tarinaa ensi kerralla. Sitä odotellessa laittakaa rohkeasti kommenttia ihanat lukijani.

Soittajan vaimo

Tämä kaikki alkoi noin 10 vuotta sitten.

Mieheni huomasi ilmoituksen, jossa haettiin basistia bändiin. Hän ajatteli, että mitäpä, jos kokeilisi kepillä jäätä.
Hän otti yhteyttä kyseiseen bändiin ja siinä sitten sovittiin koesoitto.
Tuli päivä, jolloin koesoitto oli ja miestäni hieman jännitti, että kuinka tuo kaikki menee, sillä koskaan aiemmin hän ei ollut bassoa soittanut ;o) hän ei edes omistanut bassoa.
Minä jännitin kotona ja toivoin, että kaikki menee hyvin. Jollain asteella alitajuntani aavisti, että kyllä hän siihen bändiin pääsee ;o)
Mieheni tuli kotiin ja tuumasi, että taitaa tulla basson osto ;o) eli hän pääsi bändiin.

Bändi alkoi reenata ja he reenasivat lähes viikottain. Soitto alkoi kulkea sen verran hienosti, että pian jo suunniteltiin keikoille lähtöä.

Näin minusta oli siis tullut, soittajan vaimo.

No, keikkailu lisääntyi pikkuhiljaa ja jossain vaiheessa se alkoi minusta tuntua jo hieman kurjalta, kun mieheni oli paljon viikonloppuja poissa kotoa, keikoilla.
Taisin silloin hieman sanoakin asiasta vähän tiukempaan sävyyn.
Mutta lopulta kuitenkin ajattelin, että tämähän on hienoa, kun oma mies on muusikko ;o)

Aikaa kului, vuosia meni eteenpäin ja mieheni keikkailu oli nyt osa meidän elämää.
Olin tottunut jo ajatukseen, että näin tämä on tästä eteenpäin.
Kahdeksan vuotta mieheni kulki samassa bändissä, jossa aikanaan oli aloittanut.
Vaikka muutimme kauemmas tästä bändistä, niin silti mieheni jaksoi jatkaa keikkailua tämän bändin kanssa.
Pian kävi kuitenkin niin, että tämä kyseinen bändi lopetti, mutta mieheni ei kuitenkaan halunnut lopettaa soittamista.
Pian hän alkoikin etsiä uutta bändiä, ja onnistuikin aika pian ja nyt hän soittaa jo kolmessa bändissä ;o)

Minusta on nykyään hienoa olla soittajan vaimo ;o) Silloin tällöin pääsen mukaan keikoille ja minusta se on todella mukavaa. Siinä pääsee vähän irrottautumaan arjesta ja silloin saan antaa itselleni luvan pitää vähän hauskaa. Näillä keikoilla, joissa olen mukana, pääsen nauttimaan tanssimisesta, josta nautin todella kovasti.

Ja mikä ihanaa, olen hieman päässyt itsekin mukaan näihin bändihommiin, vaikka vain ihan pienen jutun myötä, mutta kuitenkin ;o) Nimittäin, yksi näistä mieheni bändeistä, on saanut facebook sivuston, jota minä pidän yllä ;o)
Ehkä se ei ole kaikkien mielestä niin suuri asia, mutta minulle se merkitsee paljon.
Tuonne sivustolle, laitan kuvia bändin keikoista ja sinne laitan myöskin videoita, joita on keikoilla kuvattu.
Ja paljon muita juttuja, kuten keikkoja, keskusteluja yms.......

Minusta on hienoa, että mieheni jaksaa keikkailla ja soittaa useammassakin bändissä.

On hienoa olla soittajan vaimo. 

http://www.youtube.com/watch?v=ALRSo_VJnnQ      

  

 

Kotia maalta??

 Tällä kertaa laitan postaukseeni ilmoituksen, jonka toivon tuottavan tulosta ;o)

Olemme perheeni kanssa etsineet kotia maalta jo pidempään. Mutta toistaiseksi turhaan.
Jos kenelläkään olisi tiedossa omakotitaloa, mahdollisesti pirkanmaan alueella, jossa olisi hieman omaa maata, jota viljellä, vähän marjapensaita ja omaa rauhaa, niin olisin iloinen, jos sellainen meille löytyisi.
Haluamme kuitenkin vuokrata, emme ostaa.
Kaikki vihjeet otetaan huomioon ;o)
Minulle voi laittaa vinkkejä tänne tai sähköpostiini.
Elämä kaupungissa alkaa tuntua kurjalta, joten punainen tupa ja oma maa mansikka, olis aivan ihana juttu ;o)

Maalla vai kaupungissa

Monesti tulee mietittyä, että olisiko maalla asuminen antoisampaa kuin kaupunkiasuminen.
No, kummassakin on varmasti hyvät ja huonot puolensa.
Kaupungissa on monesti se, että kaikki palvelut, koulut ja harrastukset ovat lähempänä.
Kun taas maalla voisi tehdä enemmän kaikkea puhtaan luonnon lähellä. Ja voihan toki niitä harrastuksia olla maalla asuessakin.

On paljon ihmisiä, jotka ovat muuttaneet vuosien kaupungissa asumisen jälkeen maalle ja lähes kaikki ovat olleet sitä mieltä, että se on kannattanut.
Miksipä ei. Kun ottaa huomioon kaupungin melun ja saasteen, ja ne terveyshaitat, joita tämä kaikki saaste voi aiheuttaa.
Maalla ilma on puhtaampaa ja terveellisempää, mutta onhan tietysti niinkin, että sekään ei sovi kuitenkaan kaikille.
Esim. pahoin allergiset ihmiset saattavat voida huonosti myös maalla, puhtaasta ilmasta huolimatta.
Mutta toisaalta, miksipä sitä ei kannattaisi kokeilla. Senverran pitää aina olla rohkeutta, että jos vain hyvän paikan sattuisi löytämään, niin mikseipä sitä voisi kokeilla.

Mutta jos ei kuitenkaan sitä maapaikkaa sattuisi löytymään, niin voihan sitä kaupunkilainenkin viljellä ;o)
Nykyään kun monet kaupungit vuokraavat pieniä maapalstoja, joissa viherpeukalot voivat viljellä erilaisia kasveja. Eikä nämä palstat ole edes kovin kalliita.

Joten luulenpa, että meillä kokeillaan ensi keväänä kaupunkiviljelyä ;o)
Minä jo kovasti suunnittelen, että mitä kaikkea haluan laittaa kasvamaan.
Minusta on mukavaa tuollainen pieni puutarhassa näpertäminen, mutta kun sitä ei näin kaupungissa aina tule tehtyä. Keväällä aion laittaa kotiini esim. erilaisia yrttejä kasvaamaan ja kun vaan kevät etenee niin pitkälle, että voi maahan kasveja laittaa, niin kyllä me taidamme vieljelypalstan vuokrata ;o)

Mutta, näitä miettiessä voi laitella asioita ylös ja etsiä tietoa vieljeltävistä kasveista yms.......

Enrique Iglesias New 2010 -It Must Be Love

Loppuelämän ensimmäinen päivä

Mitä tehdä, kun on aikaa elää tätä elämää vielä ihan kiitettävä määrä, toivottavasti ;o)

Paljon on mielessä kaikenlaisia suunnitelmia, joita tekisi mieli toteuttaa, mutta.
Harmittaa kuitenkin, kun on jonkun verran rajoitteita, niin että kaikkea ei pysty toteuttamaan.
Toisaalta, jos vain ottaisi itseään niskasta kiinni ja antaisi mennä. Elämähän on loppujen lopuksi kovin lyhyt.
Unohtaisi kaikki harmit, vaikka niistäkään ei kokonaan pääse, mutta ainakin nekin voisi muuttaa voimaksi itselleen.
Voima, se on suuri sana. Jos vain uskaltaa, jos vain haluaa, jos vain yrittää.
Kyllä. Minä haluan uskaltaa ja yrittää ;o)
Juuri nyt olisi kova halu lähteä vaikka opiskelemaan jotain aivan uutta ;o)
Mielessäni kyteekin ajatus yhdestä ideasta, jonka haluaisin jollain lailla toteuttaa ;o)
Nähtäväksi jää, saanko sen toteutumaan.

Onhan se tottakai niin, että mitään ei saa jos ei yritä.

Tässä pieni ajatelma, jonka T. Taberman on hyvin ilmaissut.

Kaikkea saa tehdä.
Kaikkea pitää tehdä.
Kaikkia ovia täytyy tempoa,
kaikkia kuita kurkotella.
On vain yksi ehto,
elinehto: Värisevää sielua
ei saa tallata
~T. Tabermann
No, näihin ajatuksiin on hyvä laittaa ideat kehittymään ;o) ja toivoa, että onnistuisi.

Pienen tytön tarina, osa 5

Pieni tyttö kasvoi ja alkoi oppia asioita. Hän viihdytti vanhempiaan osaamisellaan ja kaikella hassunkurisella mitä hän keksi tehdä ;o)
Tyttö oli 8 kk ikäinen, kun hän kovasti pinnisteltyään pääsi vihdoin seisaalteen, tietysti tukea vasten.
Kova oli halu tytöllä oppia ja päästä liikkumaan, joten 11:n kuukauden ikäisenä oli jo pakko päästä vähän kävelyä opettelemaan ja se onnistuikin lopulta, kun vain sai pitää tukea jostain.
Ja, vihdoin! Ikää n. 13 kk ja tyttö oppi kävelemään. Voi sitä ihmettä. Maailma alkoi avartua tämän pienen tytön silmissä, joka oli tähän asti katsellut sitä vain lattiatasosta. Nyt hän näki kaiken vähän ylempää ja se oli tytölle aivan uusi maailma.

Pieni tyttö halusi leikkiä isän kanssa ja leikkinä oli "lelu kopassa" Isä laittoi koppaan lelun ja katsoi kuinka kauan tämä pieni tyttö sen olemassaolon muistaa. Hetki hetkeltä tyttö oppi muistamaan lelun paikan ja olemassaolon kauemmin ja lopulta tyttö muisti lelun niin, että pystyi sen itse hakemaan.
Lelut joista tämä pieni tyttö  piti eniten n. 1vuotiaana, oli nuket ja eläinlelut.

Mutta, mitä kaikkea jännää tapahtui tytön varttuessa ja kuinka hänen maailmansa alkoi avartua.
Sen kuulemme myöhemmin.