kävijälaskuri

keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Uusi vuosi

Uusi vuosi



Uuden vuoden taian tein,

sen sylissäni ulos vein.

Tuulen mukana sulle heitin,

pehmeillä toiveilla hellästi peitin.

Ettei särkyisi taika,

vaan tulisi onnen aika!

Onnea vuodelle 2010!



Vanhalle vuodelle hyvästi jätä,

ystävä rakas usko tätä;

helliä itseäs salli,

ota uusi elämän malli.

Äläkä aikaa tuhlaa,

vietä riemullista uudenvuoden juhlaa!



Tästä vuodesta kiitän,

ystäväni siihen liitän.

Toivotan sinulle paljon hyvää,

vuodelle tulevalle hymyä syvää.

perjantai 11. joulukuuta 2009

Hauskaa joulua!


Nyt en ehdi enää ennen joulua blogeja kirjoitella, joten!

Toivotan kaikille ihanille lukijoilleni oikein hauskaa joulua ja onnellista uutta vuotta 2010!

Palataan taas ensi vuonna blogeilemaan ;D

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

lauantai 28. marraskuuta 2009

Elämän pyörteissä, osa 9


Onpas taas aikaa vierähtänyt, kun edellisen kerran olen kirjoitellut, mutta jos nyt jonkun rivin saisin taas kirjoitettua .




Niin, kun olimme selvnneet joulusta, olikin jo aika alkaa suunnitella tyttären ristiäisiä. Nimeä olimme pitkään miettineet, mutta keksimme sen lopulta. Itseasiassa lapsellamme oli ” työnimi ” jo kun hän oli vielä mahassa, vaikka emme tienneet edes kumpi sieltä tulee. Tämä ” työnimi ” jäi sitten tyttäremme nimeksi mutta siihen tuli myös kaksi muuta nimeä mukaan. Ristiäisiä menimme viettämään tuttuun tapaan Keski-suomeen ja tyttäremme kastoi sama pappi, joka oli pojatkin kastanut. Mutta tällä kertaa emme pitäneet ristiäisiä anoppini kotona vaan kirkossa.



Jatkui taas arki kaikkien juhlien jälkeen ja nautimme kovasti olostamme. Pojat saivat rauhassa olla ja kasvaa kotona. Oli ihanaa päästää pojat pihalle leikkimään, kun heillä oli siellä paljon tilaa ja tekemistä. Pikkuhiljaa koitti kevät, ja minä aloin miettimään pihaan istutuksia, joita sitten laitettaisiin, kun maa sulaa. Kuistimme viereen laitoin jotain kukkia, en nyt enää muista mitä ne oli, mutta kesän koittaessa ne olivat erittäin kauniita. Kun talo oli uusi, niin kukkapenkitkin olivat vielä kesken, joten lähdimme autolla hakemaan kiviä kukkapenkin reunaksi. Siinä sitten isäntä ja pojat tekivät kivireunusta kukkapenkkiin. Oli ihana katsella, kuinka pojat halusivat olla mukana kaikessa touhussa. Oli meillä siellä kasvimaakin, jossa kasvoi salaattia, ruohosipulia, porkkanaa, perunaa ja taisipa olla punajuuriakin. Siihen aikaan toinen poikamme tykkäsi kovasti salaatista ja hän kyykisteli useinkin salaattipenkissä syömässä salaattia ;D ja söi hän myös äidin ruohosipulitkin ;D Kerran tämä meidän ” salaattipoika ” oli nostanut kasvimaalta yhden hyvin pienen porkkanan ja tuli kysymään, että onko tämä jo kypsä? Kun sanoin hänelle, että ei se vielä ole kypsä, niin hän vei sen takaisin sinne kasvamaan ;D Eihän hän sen ikäisenä 5 v. ymmärtänyt, että ei se enää kasva, kun se on pois otettu. Mutta pitihän asia hänen mielestään kuitenkin varmistaa



Mukavasti jatkui elämämme tässä ihanassa omakotitalossa. Kunnes…………. Tarina jatkuu seuraavalla kerralla ;D

torstai 12. marraskuuta 2009

Possupöpö



Monesti mietin, että joka vuosi on jokin kova pöpö liikkeellä, tällä kertaa sikainfluenssa eli possupöpö. Kaikki puhuvat vaan tuon taudin huonoista puolista ja siitä, että kuinka moni siihen on jo kuollut. Mutta miksei kukaan ajattele ja puhu sen positiivisista puolista. Suurin osa ihmisistä on kuitenkin jäänyt henkiin, vaikka on tuon taudin sairastanutkin. Jo pieni kuume tai nuha nostaa paniikinomaisia ajatuksia, että onko tämä nyt sitä?? Kuolenko minä nyt? EI EI EI!!!!!! Ei pidä ajatella näin. Tuo tauti on flunssa siinä, mikä jokin tavallinenkin flunssa. Voihan olla, että se tulee vähän rankempana, kuin tavallinen flunssa, mutta oikealla hoidolla tästäkin selviää




Älkää siis hyvät ihmiset, antako kyseisen taudin pilata elämäänne! Ajatelkaa muutakin, kuin pelkkää possupöpöä ;D Tästä taudista tulee muuten paniikinomainen juttu, jos kukaan ei puhu enää mistään muusta.



Ei muuta kuin, stressitöntä elämää kaikille ;D Pitäkää itsenne terveenä ;D

tiistai 27. lokakuuta 2009

Onnellisuus



Mikä saa ihmisen onnelliseksi? Minulle se voi olla hyvinkin pieni asia. Kaunis sana tai hymy ystävältä, pieni ele tai kosketus rakkaalta. On monenlaisia, ihan pieniäkin asioita, joista ihminen voi tulla onnelliseksi. Minä olen kokenut elämässäni monenlaisia asioita, eikä kaikki ole aina ollut niin onnellista. Olisin voinut monta kertaa vain luovuttaa, mutta jostain kummasta vain olen saanut voimia ja olen jatkanut elämääni. Onneksi niin Nyt olen suuren perheen ( viisi lasta ) äiti ja hyvin onnellinen siitä. Minulla on ihana, rakastava puoliso joka osaa ottaa huomioon minut ja lapsemme. Toki on aikoja, että kaikki ei aina suju niin kuin haluaisimme, mutta kun asioista puhutaan, niin päästään yhteisymmärrykseen ja voimme jatkaa taas onnellisesti eteenpäin ;D Juuri tällä hetkellä elämässämme tapahtuu paljon asioita, joista olen hyvin onnellinen. Voihan olla, että kaikki ei välttämättä toteudu, mutta sitten vain yritetään jotain muuta, eikä murehdita sitä mitä ei saavutettu. Jos murehtisimme kaikista pienistä asioista, niin elämä olisi hyvin vaikeaa ja surullista ja tuntuisi että jotain puuttuisi. Mutta EI! Näin emme elä, en suostu siihen Me elämme täällä vain kerran, ja haluan elää sen elämän mahdollisimman täydellisesti Haluan nauttia niistäkin pienistä asioista, kuten vaikka ystävän hymystä, joita tällä elämällä on minulle tarjottavana ;D




Tällä jutulla haluan sanoa, että onnellliseksi voi tulla ja onnelinen voi olla, jos osaa katsoa positiivisesti asioita eikä murehdi pieniä asioita, jotka voi korjata. Eläkää täysillä, sillä me elämme täällä vain kerran

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Elämän pyörteissä, osa 8

Ja näin tarinamme jatkuu.




Olimme siis muuttamassa uuteen ihanaan omakotitaloon, joka oli meitä varten tehty. Olin jo muuten siinä vaiheessa jo, taas, raskaana Kaikki lapsemme ovat tarkoituksella ja rakkaudella tehtyjä, siksi kai niitä on niin monta Muutimme ja nautimme maalasielämän rauhasta, oli lapsilla tilaa leikkiä ja temmeltää. Oli iso piha ja oma kasvimaa. Elämä tuntui sujuvan mallikkaasti. Ja tämä minun uusi odotukseni kului aivan huomaamatta, kun oli niin paljon kaikenlaista puuhaa. Mieheni kävi töissä Rovaniemellä ja minä olin siinä lasten kanssa kotosalla ja odotin uutta vauvaamme. Kyläläisiä piipahti aina välillä päiväkahvilla ja kyselemässä kuulumisia.



Raskauteni oli jo viimeisellä kolmanneksella, kun kuulin, että en saisi tehdä mitään, vaan minun pitäisi olla levossa. Minulla oli ollut supistuksia jo jonkin aikaa. Eipä siinä sitten auttanut, kuin vain olla ja lojua sohvalla, juuri ja juuri sain vessassa käydä. Tämä ei tuntunut ollenkaan mukavalta, kun en saanut tehdä mitään, mutta se oli lapsemme parhaaksi. Sain sentään olla kotona, ettei tarvinnut jäädä sairaalan sänkyyn oleilemaan. Siinä odotellessa ja oleskellessa tein ristipistotöitä ja sainkin valmiiksi kaksi ihanaa joulutaulua, jotka sitten sain jouluksi seinälle. Kun kävin viimeisen kerran ultrassa, niin silloin sovittiin lääkärin kanssa synnytykseni käynnistämisestä. Ja tämä tehtiin sen takia, kun meiltä oli niin pitkä matka sairaalaan ja minun aiemmat synnytykseni olivat olleet niin nopeita. Ettei tarvinnut sitten pelätä, että lapsi syntyisi matkalla sairaalaan. Noniin, sitten koitti synnytykseni aika. Sitä edeltävänä yönä en juurikaan saanut nukuttua. Tiesinhän synnnytyspäivän jo valmiiksi. Menimme mieheni kanssa sairaalaan ja siellä minulle tehtiin valmistelut ja synnytys käynnistettiin. Olin kuullut paljon tarinoita käynnistämisestä ja siitä että se sattuu enemmän kuin normaalisti käynnistynyt synnytys. Voin hyvin kertoa, että se ei pidä paikkaansa. Kun synnytys oli käynnistetty, niin kesti 1,55 ja lapsi oli maailmassa. Kun näin lapsemme, niin tuli kyyneleet silmään, sillä sain kauan odotetun tytön ;D Ne olivat ilon ja onnen kyyneleitä



Kun olimme kotiutuneet, niin alkoipa siinä sitten jouluvalmistelut, elettiinhän jo marraskuun loppua. Meille oli tulossa jouluksi äitini ja hänen uusi miehensä, jonka tapaamista odotimme innolla. Äitini mies kun oli turkkilainen. Halusimme näyttää ja tarjota hänelle suomalaisen joulun. Kun ensimmäisen kerran tapasimme tämän miehen, niin hän ei osannut suomea juurikaan, ehkä pari sanaa, mutta mieheni jutteli hänen kanssaan englannin kielellä ja tulkkasi meille mitä hän sanoi. Heti saimme sellaisen kuvan tästä miehestä, että hän on todella ihana ihminen. Hän tuli valtavan hyvin toimeen lastemme kanssa ja nautti kanssamme joulusta. Se joulu jäi ihanasti mieliimme.



Mutta, nyt on taas hyvä hetki jättää kirjoitus tähän ja jatkaa tästä ensi kerralla. Laittakaa kommentteja sillävälin. Oikein mukavaa syksyn jatkoa teille ihanat ihmiset ja joulun odotuksia

torstai 8. lokakuuta 2009

Joulua odotellessa


Joulu on jälleen ovella! Miettiessäni kaikkia joulun valmisteluja, muistin tämän kyltin, ( kuva yllä ) jonka sain viime jouluna lahjaksi lapsiltani ;) Tämä ihana kyltti roikkuu keittiöni seinällä ja muistuttaa minua kaikista ihanista hetkistä lapsieni kanssa ja siitä, että pitää olla valmis palvelemaan lapsiaan vuorokauden ympäri, tarvittaessa. Tosin jo lapseni ovat niin isoja, että osaavat palvella itseään, osa vielä kotona. Mutta aina kun tulevat äidin luo, niin kyllähän se niin on, että äiti siinä palvelee lapsiaan ;) Nyt, vaikka alkaa vasta syysloma, niin mennään jo lokakuun puoliväliä, eikä se joulu todellakaan enää kaukana ole, joten kun lapset tulevat taas käymään, niin varmaan sitä joulua tulee suunniteltua heidänkin kanssaan ;) Toiveita kirjataan paperille ja mietitään joulun koristeluja ;) unohtamatta tietenkään ruokapuolta.
On se vaan ihana juttu, joulu!! Silloin saa viettää aikaa perheen kanssa, pitää hauskaa, lauleskella joululauluja, syödä hyvin ja ihan vaan nauttia olemisesta. Nyt jo näinä pimeinä syksyn iltoina, on ihana joskus laittaa kynttilät palamaan pöydälle ja tunnelmoida.
Tämän tekstin myötä, toivonkin kaikille mukavaa joulun odotusta!! ;D

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Sadepäivä



Ei kannata murehtia sadepäivinä, vaan voi yrittää etsiä siitäkin ne positiiviset puolet, kuten seuraava ajatelma kertoo




Sadepäiväkin on hyvä päivä,

kun sen kääntää positiiviseksi.

Vain sateella voit pukea kumisaappaat,

sadehousut, sadetakin sekä sadehatun ja

suunnata ulos nauttimaan sateeen ropinasta

sadeasun pintaan.

Eipä tämäkään onnistu poudalla.

keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Ihana päivä

Tämä päivä alkoi hieman väsyneenä klo 06.30. Laitoin lapset kouluun klo 7.30 ja sitten keitin itselleni aamukahvit ja heti aamiaisen jälkeen aloin tehdä kotihommia. Sainkin ne tehtyä jo hyvissä ajoin ja olin siitä hyvin tyytyväinen. Sitten kirjottelin sähköposteja ystävilleni ja nautin hilajisuudesta. Päivä kului ja minä katselin netistä, että josko löytyisi jotain sopivaa, mitä voisin lähteä opiskelemaan. Jotain löysinkin. Olen katsellut tätä jo aiemminkin ja miettinyt asiaa jo pidemmän aikaa. Tammikuussa alkaisi opiskelu, jos vaan päättäisin siihen lähteä, kovasti kyllä houkuttelis ;D Alkaisi nimittän opiskelu lähihoitajaksi, niin, sikäli kun minut siihen sitten valittaisiin. Mutta voisihan sitä kai yrittää.




Olin hyvin iloisella tuulella ja oli pakko laittaa musiikkia soimaan. Siinä sitä alkoi jalkaa viedä ja lanteita keikuttaa, joten en malttanut ollenkaan pysyä paikoillani. Kaivoin netistä esille todella menevän biisin, josta tykkään kovasti, minä kun olen tanssi ihminen ;D ja sitten alkoi jalat viedä jiven askelia. Laitan tähän linkin tuosta biisistä, jos joku vaikka haluaa sen kuunnella http://www.youtube.com/watch?v=DM2177pHMT0 Minulla oli todella mahtava fiilis, ja se innoitti minut kirjoittamaan tämänkin jutun. Halusin jakaa iloisuuteni muillekin ;D Jos tuo linkki ei aukea, niin sen voi etsiä youtubesta nimellä The Baseballs-Umbrella.



Mutta näin tänään. Olen hyvällä tuulella ja toivon iloisuutta kaikille muillekin. Oikein mukavaa loppuviikkoa kaikille ihanille ihmisille

tiistai 29. syyskuuta 2009

Elämän pyörteissä, osa 7


Tarina jatkuu.




Siinä ristiäisiä valmistellessa meni aika oikein mukavasti. Olimme päättäneet pitää ristiäiset Keski-suomessa, koska siellä oli koko sukumme ja saisimme saman papin kastamaan tämänkin lapsemme. Mitään kirkkoa emme kuitenkaan varanneet, vaan pidimme juhlat anoppini luona kotoisasti.



Olihan matka Rovaniemeltä pitkä, mutta lapsemme jaksoivat sen oikein loistavasti, myös pieni vauvamme. Olimme tietysti varanneet paljon aikaa matkaa varten ja taukoja pidimme sopivasti.



Ristiäiset tuli ja meni ja juhlat onnistuivat loistavasti ja olivat tietysti hyvin kauniit. Siinä sitten Keski-suomessa ollessa, kaikki kävivät anoppini luona ihastelemassa uutta vauvaamme. Vierailumme päättyi ja palasimme takaisin arkeen Rovaniemelle. Siinä sitä elettiin, minä kotona lasten kanssa ja mieheni kävi töissä. Kun olimme asuneet vajaan vuoden Rovaniemellä, niin eikö tullutkin tieto, että mieheni joutuu taas jonnekin kurssille. Siinä sitten mietimme, että mikä olisi ratkaisu siihen, ettei hänelle tulisi kovin pitkä matka käydä kotona viikonloppuja. Arvata saattaa, että päädyimme ratkaisuun, muutto!! Kurssi oli kuitenkin etelä-suomessa, joten muutimme siis siksi aikaa Keski-suomeen, jossa minä olin lasten kanssa, kun mieheni kävi kursseilla ja tuli aina viikonloput kotiin luoksemme. Sinä aikana siellä asuessamme tulin taas raskaaksi. Kävin normaaliin tapaan neuvolassa ja minulla oli kaikki oireet ja raskaus eteni. Sitten eräänä päivänä minulla alkoi verinen vuoto ja tietysti hätäännyin. Mieheni ei ollut paikalla, enkä saanut häneen yhteyttä. Soitin anopilleni, joka silloin asui meidän lähellä. Hän tuli meille ja minä lähdin taksilla sairaalaan. Sairaalassa minut tutkittiin ja sitten kuulin ne ikävät sanat. Tämä on tuulimunaraskaus ja pitää tehdä kaavinta. Minut kuitenkin laitettiin yöksi vielä kotiin ja toimenpide tehdään vasta seuraavana päivänä. Olin itkuinen ja olin yksin. Illalla mieheni soitti minulle ja kerroin hyvin itkuisena tapahtuneesta. Mieheni tuli kurssilta sinä päivänä, kun minulla oli toimenpide. Onneksi, sillä olin todella tuen tarpeessa. Se oli kova paikka minulle. Olimme molemmat tietysti hyvin surullisia tapahtuneesta, mutta siitä huolimatta mieheni tuki minua aivan ihanasti ja siitä sain voimia jaksaa eteenpäin. Tietysti tuimme toisiamme ja jatkoimme eteenpäin. Toimenpiteestä seuraavana päivänä oli isäni 50-vuotisjuhlat ja sinne oli kuitenkin jaksettava mennä. Mutta näin siis voi joskus käydä. Elämä jatkui ja mieheni kurssi alkoi olla lopuillaan, joten muutto takaisin Rovaniemelle. Olimme pitäneet asunnon joka meillä oli Rovaniemellä, koko tämän kurssiajan. Rovaniemellä oli mukavaa joulun aikaan, kun pääsimme käymään pukinpajalla. Poikamme tykkäsivät siitä paikasta ja keskimmäinen uskaltautui menemään joulupukin syliinkin siellä pajalla. Se oli muutenkin mukava paikka. Siellä oli paljon lahjatavara kauppoja, lapsille puuhapaikka, jossa oli mm. liukumäki ja hyvin paljon katseltavaa. Nykyään sekin paikka on erilainen kuin silloin, mutta voin hyvillä mielin suositella sitä kaikille, jos sielläpäin liikutte Mukava kokemus!



Noin pari vuotta Rovaniemellä asuttuamme, mieheni näki lehdessä ilmoituksen, jossa joku pieni kylä etsi lapsiperheitä asukkaikseen. Mieheni ottikin yhteyttä ilmoituksen laittajaan ja kyseli asumismahdollisuuksia kylällä. Mieheni oli oman lapsuutensa kasvanut maalla ja hänen teki siis maalle mieli. Asia eteni ja pian saimme tietää, että kyläläiset olivat valmiita rakentamaan meille talon Tästä olimme aivan ihmeissämme ja iloitsimme tietysti, että saisimme uuden kodin, omakotitalon, jonka rakentamiseen saimme hyvin paljon itse vaikuttaa, että mitä sinne halusimme. Tämä talo rakennettiin vanhan ränsistyneen talon pohjaan. Vanhat ja huonot tietysti ensin purettiin, pois ja uutta tilalle. Talo oli ennen sellainen rintamamiestyyppinen talo, mutta nyt se sai siis uuden ilmeen. Taloon tuli myös uusi siipi, johon tuli kodinhoitohuone ja saunatilat ja keittiökin oli uuden siiven puolella. Vuoden verran meni talon rakentamiseen ja tuli hetki, jolloin pääsimme siihen muuttamaan. Taas siis muutto edessä Kolme vuotta ehdimme asua Rovaniemellä, kunnes muutimme n. 80 km päähän Rovaniemeltä. Talo oli aivan mahtava ja kyläläiset ihania ihmisiä.




Tulipas taas tarinaa Tähän lopettelen tällä kertaa. Ensi kerralla taas paljon muutoksia luvassa Sinne asti siis!!! ;D

torstai 10. syyskuuta 2009

Elämä lapselle


Eilen, kun katselin elämä lapselle konserttia, niin tuli paljon ajatuksia mieleen, kun näytettiin niitä lapsiparkoja, jotka joutuvat syystä tai toisesta viettämään paljon ajastaan sairaaloissa. Mieleeni tuli, että kunpa voisin itsekin jollain lailla auttaa heitä, mutta sitten muistin, että olenhan minä ollut jo vuosia lasten klinikoiden kannattajajäsen. Saan sieltä silloin tällöin postia, kuten kortteja, joita sitten voin lähetellä ystävilleni. Apu se on pienikin apu!! Mieleeni juolahti, että miksen alkaisi vaikka johonkin hyväntekeväisyys juttuun mukaan, jossa voisin olla auttamassa näitä pieniä ihmisiä, lapsia, jotka niin kovasti tarvitsevat meidän kaikkien apua.




Jos omat lapsemme ovat terveitä, niin saamme olla siitä hyvin iloisia, mutta on myös hyvin paljon lapsia, jotka eivät selviydy elämästä ilman meidän aikuisten apua ja tukea.



Annetaan siis kaikki, Elämä lapselle, ja mahdollisuus mahdollisimman hyvään ja turvalliseen elämään. Vaikka sitten vain lahjoittamalla käytettyjä leluja tai vaatteita

torstai 3. syyskuuta 2009

Elämän pyörteissä, osa 6


No niin, tarina jatkuu.




Olimme siis päässeet Rovaniemelle ja tavaroiden purkaminen alkoi heti aamupalan jälkeen. Pienet poikamme etsivät omia tavaroitaan innostuneesti muuttolaatikoista ja halusivat kovasti olla mukana tyhjentämässä laatikoita Pikkuhiljaa alkoi tavarat löytää oman paikkansa. Välillä kävimme poikien kanssa ulkona ja tulipa siinä uudet naapurimmekin toivottamaan meidät tervetulleeksi. Päivä kului oikein vauhdikkaasti.



Olimme jo asettuneet uuteen kotiin, mutta minua alkoi kuitenkin kaihertaa ikävä kotikaupunkiin, Keski-suomeen. Olihan sinne jääneet kaikki sukulaiset ja ystävät.



Siinä sitten kesä kului ja vatsani kasvoi, kolmatta odotellessa. Ja minulla tuntui energiaa riittävän tämän odotuksen aikana vaikka mihin Sitten saimme yllättäen kutsun häihin Keski-suomeen. Mieheni nuoruuden aikainen ystävä oli menossa naimisiin. Mietimme kovasti, että uskallammeko lähteä reissuun, koska laskettuun aikaani oli enää kaksi viikkoa. Päätimme kuitenkin, että menemme. Katsoimme valmiiksi kaikki matkan varrella olevat terveyskeskukset ja sairaalat, jos jostain syystä synnytys alkaisi. Ei sitten tarttisi tien vieressä synnyttää



Matkamme meni kuitenkin oikein mukavasti ja minä jaksoin ja voin hyvin koko matkan ajan. Ja pienet poikammekin jaksoivat istua pitkän matkan autossa. Se oli heille kuin retki.



Kotiin päästyämme aloimme sitten odottelemaan uuden vauvan syntymistä. Kaikki oli hänelle jo valmiina Ja noin viikkoa ennen laskettua aikaa, anoppini tuli meille. Hän tuli lastenhoito avuksi, että kun synnytykseni alkaa, niin pojillamme olisi joku heitä hoitamassa, koska mieheni halusi kuitenkin olla mukana synnytyksessä. Kiitokset siitä avusta anopilleni Kunnes sitten eräänä iltana, siinä telkkua katsellessa, minulla alkoi olla hieman hankala olo ja tulkitsin sen niin, että nyt se alkaa, synnytys. Minua jännitti, vaikka olinkin jo kokenut sen kaksi kertaa aiemminkin. Mieheni rauhoitteli minua ja sanoi, että kohta me näemme meidän uuden pikkuisemme Päästyämme sairaalaan synnytykseni olikin jo hyvässä vauhdissa ja se eteni hyvin nopeasti. Kunnes sitten vauva syntyi, ja jälleen poika Synnytykseni kesti noin 1h30min. Mieheni sitten soitti kotiin ja kertoi että kaikki hyvin ja uusi poika tuli Mielessäni ehti käväistä, että enkö minä saa kuin poikia, mutta rakastuin joka tapauksessa välittömästi uuteen lapseemme. Hänellä oli tummat hiukset ja niin ihanat silmät, jotka katsoivat minuun. Seuraavana päivänä mieheni tuli lasten kanssa katsomaan meitä sairaalaan ja taisi olla keskimmäinen pikkuisen mustasukkainen uudelle vauvalle, koska ensimmäisenä hän läppäsi vauvaa kasvoille. Ei, ei hän kovasti sitä tehnyt, mutta kuitenkin. Hieman toruimme häntä, ja sanoimme ettei niin saa tehdä. Vauva ei onneksi kuitenkaan reagoinut siihen mitenkään. Asia oli selvitetty puhumalla hänelle ja lopulta hänkin jo piti vauvaa hyvänä. Sitten jo pääsimmekin pian kotiin ja elämä jatkui taas entiseen tapaan, tosin perhekoko hieman suurempana



Aika kului ja tuli hetki, jolloin piti alkaa suunnitella ristiäisiä. Mietimme, että missä ne pidettäisiin, koska kuitenkin halusimme saman papin, joka oli kastanut muutkin lapsemme. Ja kaikki sukulaisemme asuivat kuitenkin Keski-suomessa.



Noniin, tähän on taas hyvä hetki pitää tauko kirjoituksesta ja tästä on hyvä jatkaa ensi kerralla.

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Elämän pyörteissä, osa 5


Onpas aikaa taas kulunut. kesä meni mukavasti lomaillen ja jos nyt ehtis edes vähän kirjoitella.

Odottelin siis kolmatta lastamme ja kasvatimme kahta ihanaa poikaa. Poikamme olivat hyvin kilttejä lapsia ja viihtyivät hyvin toistensa seurassa. Pian alkoi meidän perheessä tapahtua muutoksia. Oli kevät ja mieheni ilmoitti minulle, että aikoo hakea siirtoa. Minä tietysti heti uteliaana, että mihis tällä kertaa. Jak un kuulin uutisen, niin olin hetken aivan hiljaa ja ehkä hieman järkyttynyt. Mieheni kertoi, että hakee siirtoa Rovaniemelle. Minä, Keski-suomessa syntynyt ja siellä ikäni asunut en oikein tiennyt mitä olisin siihen sanonut. Noh, aikaa kului ja päätös siirrosta oli tullut, ja muutto rovaniemelle oli siis tiedossa. Kävimme tutustumassa Rovaniemeen ja samalla kävimme tietysti katsomassa uuden asuntomme. Paikka vaikutti ihan hyvältä, vaikka minulle se olikin valtava muutos.

Siitä tutustumisreissusta jäi mieleen se, että nuorin poikamme oppi sillä reissulla ensimmäisen sanansa, ja se oli, päivää. Pojat olivat tuolloin vielä niin pieniä, että muutto heille oli kohtalaisen helppo.

Tuli sitten muuton aika. Onneksi meidän ei tarvinnut kuin pakata tavarat, ja muuttomiehet hoitivat loput. Minä ison mahani kanssa en olisi voinutkaan paljoa tehdä. Olimme anoppini luona Keski-suomessa, kun muuttokuormamme lähti matkaan. Me itse lähdimme yöjunalla perässä. Yöjuna hytissä lasten kanssa oli oikein jännä kokemus. Itse en osannut juurikaan nukkua ja lapsetkin nukkuivat hieman levottomasti. Hienoa tässä muutossa oli se, että mieheni työnantaja kustansi muuton ja muut. Aaamulla klo 7. olimme sitten perillä Rovaniemellä ja siitä sitten asemalta taksilla uuteen kotiin, johon oli jo tavarat kannettu sisään. Kovasti yritimme etsiä tavaroiden seasta vähän astioita, että voisimme laittaa aamupalaa, että saataisiin päivä taas hyvin käyntiin. Siinä sitten heti aamupalan jälkeen alkoi kova urakka, kun aloimme purkaa tätä sekamelskaa.

Minua siinä hieman supisteli ja oli sitten pakko hengähtää välillä. Olihan kuitenkin laskettuun aikaan vielä useita viikkoja.

Mutta näin. Jatkanpa tästä seuraavan kerran, ettei heti kaikkea kerrota , vaan pidetään mielenkiinto yllä ;D
Oikein mukavaa syksyn alkua kaikille lukijoilleni ;D

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Elämän pyörteissä, osa 4


Ja tarina jatkuu!
Olimme siis saaneet toisen pojan ja elämä jatkui omaa kulkuaan kahden pienen pojan kanssa, kunnes muutaman kuukauden päästä alkoi ongelmat. Ei muuten mitään, mutta nuorin poikamme todettiin pahoin allergiseksi. Imetin aikani ja ilmeisesti stressasin lapsemme allergiaa niin paljon, että maidon tuloni loppui. Jouduimme korvikemaidolle. Ja tietysti siinäkin kävi niin, että sekään ei pojallemme sopinut. Lääkärin määräyksestä kokeilimme erilaisia vaihtoehtoja, kuten soijamaito yms. mutta ei nekään sopineet. Aloin jo luopua toivosta, kunnes lopulta löytyi ratkaisu, vieraan äidin rintamaito. No, tietysti se aiheutti sen, että lähes viikottain jouduimme ajamaan sairaalaan sitä hakemaan. Mutta ainakin poikamme sai nyt maitoa. Eikä se mitään halpaa touhua ollut, sillä äidinmaito oli kallista. Onneksi kela korvasi sen meille. Näin mentiin eteenpäin ja poikamme kasvoi, tosin oli pienikokoinen. Sitten tuli aika, jolloin pojallemme oli opetettava kiinteän ruoan syönti. Siinäkin meni taas oma aikansa, että löytyi sopivat ruoat, mitä hän voi syödä. Ja niitä ei sitten montaa lajia ollutkaan.
Mutta näin jatkui. Eräänä päivänä, mieheni ilmoitti minulle, että hänen työpaikkansa lähellä olisi asunto tarjolla. Ja siitä sen kummemmin miettimättä päätimme hakea sitä asuntoa. Saimmekin sen ja se oli sitten taas muutto edessä. Kerrostalo asunto, 3h+k ja mukava leikkipiha lapsille. Mieheni teki vuorotyötä, joten tämä oli hänellekin helpompi ratkaisu. Ei tarvinnut enää yövuoron jälkeen ajella reilua puolta tuntia kotiin. Siinä sit elelimme ja lapsemme kasvoi. Ja nuorimmainenkin lähestyi jo vuoden ikää. Minä taas odotin, jo kolmatta Ja tietysti toiveena kahden pojan jälkeen, että saisi tytön. Elämä tässä vaiheessa tuntui mukavalta. Olimme onnellisia ja kasvatimme lapsiamme.
Tästä sitten jatkuukin varsinainen elämänmuutos, mutta siitä sitten toisen kerran.


Jälleen toivotan kaikille oikein mukavaa kesän jatkoa!

tiistai 28. heinäkuuta 2009

Elämän pyörteissä, osa 3


Yritän taas ehtiä jonkun rivin kirjoitella tänne.
Niin, siis esikoisemme kasvoi ja oppi uusia asioita kovalla vauhdilla ja meille odotettiin toista vauvaa. Halusimme heti saada toisen siksi, että hänestä on sitten seuraa veljellensä, eikä ikäero olisi niin suuri. Aika kului ja poikamme kasvaessa hän alkoi tehdä aina pieniä kepposia vanhemmilleen Eräänäkin aamuna kun heräsimme ja menimme keittiöön aamupalaa laittamaan, niin löysimme yllätyksen. Ei siinä voinut vihainen olla, kun juttu näytti niin hauskalta. Poikamme oli jotenkin keksinyt, että otetaan perunat tiskipöydälle riviin, osa oli altaassa, ja pienet pyöreät mustikkapiirakat oli lattialla ja pojan jalat aivan mustikassa, oli tallonut niiden päälle Varmasti se tuntui pojasta hauskalle ;D Olipa kasvotkin ihan mustikassa ja vaatteet Noh, siitä ensin poika pesulle ja sitten aamupalalle. Juttelimme asiasta pojan kanssa, ja hän vain tokaisi, että oli halunnut laittaa aamupalaa Mitäpä siinä sitten muuta kuin kiittää lasta
Aika kului ja vatsani kasvoi. Esikoisemme oli kovasti innostunut uudesta tulokkaasta ja auttoi äitiä pienissä askareissa, kuten pyykkien laittamisessa koneeseen, hän laittoi kaikki sukat ja sellaset. Ja silloin jo tuumasin, että tästä pojasta kasvaa hyvin huomaavainen ihminen. Ja sitä hän kyllä todella nyt onkin ;D
Meni siinä jo joulukin ja tuli tammikuu ja laskettu aika lähestyi. Eräänä aamuna tammikuun puolivälissä heräsin polttaviin supistuksiin ja herätin mieheni. Sanoin, että nyt taitaa olla aika. Soitimme siinä aikaisin aamulla pojallemme hoitajan, joka oli sovittu jo etukäteen. hän tuli meille ja minä ja mieheni lähdimme kohti sairaalaa. Minulla oli kovia supistuksia matkalla ja pelkäsin, että lapsi syntyy autoon. Pääsimme kuitenkin sairaalaan ja ja mieheni haki nopeasti hoitajat, jotak olivatkin todella ripeitä, kiitos heille. Minua nimittäin alkoi työnnättää jo sairaalan käytävällä, mutta hoitajat toppuuttelivat. Olin silloin paareilla, kun en enää saanut kävellyksi. Juuri ja juuri pääsimme saliin, kun lapsi syntyi, ja jälleen pieni poikavauva Koko sen synnytyksen kesto oli tunti 40 min. Mutta nyt siis esikoisemme oli saanut kaivatun kaverin.
Jahas. Tähän on taas hyvä lopetella ja jatkaa juttua taas myöhemmin, kun on enemmän aikaa kirjoitella. Sillävälin, lukekaa näitä ja kommentoikaa Kyselläkin saa
Mutta nyt. Nauttikaa ihmiset toisistanne ja ihanan lämpimästä kesästä ;D

maanantai 27. heinäkuuta 2009

Lomalla rentoutunut


Olimme juuri perheeni kanssa viikon lomalla Kalajoen hiekkasärkillä, ja oli niin ihanaa ;)

Siellä vietimme aikaa yhdessä perheen kanssa ja teimme kaikkia ihania juttuja. Oli tikkakisaa, frisbeegolfia, suklaa- ja jäätelöbingoa, karaokea ja tietty aikuisille tanssiakin ;)

Vietimme paljon ihania yhteisiä hetkiä, rentoutuen, hyvää ruokaa unohtamatta.

Mökissämme saimme saunoa, meressä saimme uida ja lapset tekivät hiekkalinnoja, taisi siinä jopa lasten isäkin osallitua hiekkalinnojen tekoon ;D

Kaikenkaikkiaan ihana ja rentouttava loma ;)

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Kesäruno


Tällä ihanalla kesärunolla, haluan toivottaa kaikille lukijoilleni oikein ihanaa kesää ;)





Kesän aamu


Viheriäisen niityn näen väreistä täyttyneen. Kahta taivasta katselen kunnes toinen niistä rikkoutuu.
Sateenkaareni ylle ovat lehdet tuulesta taipuneet.
Kuun lämpimän, yön jälkeen, sukellan taas aamuun.
Metsänvihreään ja makeaan.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Elämän pyörteissä, osa 2

Olin noin viikon sairaalassa poikani synnyttyä. Minä pääsin kotiin, mutta pieni poikani joutui vielä jäämään sairaalaan. Se tuntui hyvin surulliselta. Kävimme mieheni kanssa joka päivä hoitamassa poikaamme sairaalassa, kunnes tuli lopultakin hetki, että saamme hänet kotiin. Se oli meille ilon ja onnen päivä. Ja tästäkin hoidosta kiitän kovasti hoitajia, jotka silloin olivat hyvin meidän tukena.
Mieheni oli kotona kanssamme isyyslomansa loppuun ja sitten hän joutui jälleen lähtemään kursseille ja minä jäin kotiin yksin pienen vastasyntyneen poikani kanssa. Olin hieman hämilläni joistain asioista, olihan pieni vastasyntynyt niin uusi asia minulle. Onneksi sain paljon tukea ja hyviä neuvoja äidiltäni. Kiitokset jälleen kerran hänelle
Elämä alkoi pikkuhiljaa sujua pienen vauvan kanssa ja lopulta mieheltänikin loppui kurssit. Hän oli lopultakin kotona kanssamme ja saimme aloittaa oikean perhe-elämän. Mieheni kävi töissä ja minä olin kotona lapsemme kanssa.
Poikamme kasvoi kovaa vauhtia ja oppi paljon asioita. Tuli hetki, että aloimme katsella isompaa asuntoa, koska olihan opiskelija-asuntomme hyvin pieni. Ja kasvava lapsi tarvitsee tilaa liikkua ja olla. Lopulta saimmekin isomman asunnon, 3h+k. Se oli meille mukava hetki, kun saimme siirtää kamppeemme tilavampaan asuntoon. Ja kävipä vielä niin kivasti, että pääsimme asumaan poikamme kummien naapuriin. Aika meni kuin siivillä. Poika kasvoi ja pian jo vietimme hänen yksivuotis päivää. Siinä vaiheessa minä jo odotin toista lastamme
Jälleen kerran tähän on hyvä lopetella ja tästä on hyvä jatkaa ensi kerralla.

Elämän pyörteissä


Yritän kirjoitella tänne tuntemuksiani ja elämääni. Katsotaan mitä saan aikaan
Oikeastaan voisin aloittaa siitä kun menin naimisiin. Ohho, siitäkin tulee jo tänä kesänä 23 vuotta. Olen seurustellut yhden ja ainoan kanssa jo 15 vuotiaasta asti ja nyt siis olen hänen kanssaan naimisissa Häämme ollivat kauniit, mutta ei niin kalliit. Itse teimme suurimman osan leivonnaisista ja muista järjestelyistä, mutta kaikesta huolimatta häät olivat onnistuneet oikein mukavasti. Sitten häiden jälkeen alkoi arki. Minä mietin tulevaisuutta ja mieheni oli silloin töissä rakennuksella. Meni vuosi häistä ja aloin opiskelemaan ja mieheni lähti kouluttautumaan omaan ammattiinsa. Olin saanut opiskelun hyvään alkuun, kun huomasin olevani raskaana. Raskauden alkuvaiheessa olin niin huonovointinen, ettei opiskelustani tullut yhtään mitään. Minun oli pakko lopettaa siis opiskelu. Hyvä kun jaksoin silloin pystyssä olla. Iloitsimme mieheni kanssa tulevasta lapsesta, kaikesta pahoinvoinnista huolimatta. Raskauteni eteni hyvin ja aloimme valmistella kotia tulevaa lastamme varten. Silloin tosin asuimme vielä pienessä opiskelija-asunnossa. Olin paljon yksin raskauteni aikana, koska mieheni joutui olemaan hyvin paljon kursseilla, toisella paikkakunnalla, mutta oli aivan ihanaa, miten sukulaiseni olivat silloin tukenani. Kiitänkin tässä heitä kaikkia oikein sydämellisesti ;D Aika kului ja synnytykseni hetki lähestyi.
No, tästä voin jatkaa seuraavalla kerralla lisää, nyt pitää mennä jatkamaan kotitöitä. Hyvää päivän jatkoa kaikille mukaville ihmisille.
Tarina jatkuu.

Synnytykseeni oli aikaa vielä noin kolme viikkoa. Olin yksin kotona, kun mieheni oli tuolloin koulutuksessa muualla ja poissa kotoa. Eräänä iltana noin kymmenen aikaan, minulla alkoi olla hieman epämukava olo. En oikein tiennyt mistä on kyse. Kävin vessassa ja huomasin veristä vuotoa. Silloin ajattelin, että nyt olisi varmaan syytä lähteä sairaalaan. Tietysti olin paniikissa ja säikähdin, kun vielä yksin olin. Menin soittamaan naapurin ovikelloa ja pyysin anteeksi, että häiritsen siihen aikaan illasta, mutta onneksi he eivät vielä olleet nukkumassa vaan olivat hyvin avuliaita. Naapurin mies soitti minulle taksin, että pääsen sairaalaan. Suuret kiitokset heille. Sairaalaan päästyäni, menin suoraan synnytysosastolle. Oli tietysti hieman sekava olo, kun en alkuun oikein tiennyt mistä on kysymys. Olihan laskettuun aikaan vielä kolme viikkoa. Minua tuli osastolla vastaan hyvin ymmärtäväinen hoitaja. Hän otti minut sisään ja kyseli esitiedot ja teki tarvittavat tutkimukset. Sitten kuulin hänen sanovan, että synnytyksesi on alkanut. Minut vietiin synnytyssaliin.
Olin siellä yksin, paitsi tietysti hoitajat ja kätilö. Pyysin saada soittaa äidilleni, että hän alkaisi tavoittaa miestäni. Kiitos muuten äidilleni avusta. Ei mennyt kovinkaan kauan, kun mieheni soitti minulle synnytyssaliin. Hänkin oli tietysti huolissaan ja pahoillaan siitä, ettei voinut olla tukenani. Synnytyksen edistyessä olin puhelinyhteydessä mieheeni. Hän antoi minulle tukea ja neuvoja puhelimen välityksellä. Kokemus sekin Synnytykseeni kului 10 tuntia ja lopulta sain pojan. Pieni poikani vain käytettiin vatsani päällä, koska hänet piti viedä hyvin pian vastasyntyneiden teho-osastolle. Hänellä oli hieman hengitysvaikeuksia.
Mutta tällaista tarinaa tänään ja tästä jatkan taas ensi kerralla.